5. kesäkuuta 2017

Timothy Snyder - Tyranniasta

Kuva: CNN

Ilmiö nimeltä Mr. Trump

Vuonna 1969 syntynyt Timothy Snyder on Kolmannen valtakunnan ja holokaustin erityistuntija ja historian professori Yalen yliopistossa. Hän alkoi kirjoittaa tätä pamfletti- ja esseekirjaansa Tyranniasta heti kun Donald Trump oli valittu Yhdysvaltain 45. presidentiksi. Snyder käyttää teoksessa mainintaa presidentti, ei nimeä, mutta höykyttää kovin sanoin nykyisen presidentin mediaesiintymistä ja edustamaa politiikkaa.

Snyder katselee tämän päivän amerikkalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa 1900-luvun eurooppalaisten ismien valossa, ja näkee myös uhkakuvia. Hän haluaa esittämillään 20 väittämällä herätellä amerikkalaisia kiinnittämään huomiota niihin vaaratekijöihin, jotka saattavat uhata horjumattomana pidettyä amerikkalaista demokratiaa tämän presidentin valtakaudella.

En etukäteen tajunnut tämän kirjan olevan näin amerikkalaiskeskeinen, mutta kiinnostavasti Snyder selvittää 1900-luvun Euroopan ismejä ja miten salakavalasti ja nopeasti demokratiat taipuivat fasismin, natsismin ja kommunismin alle. Eri esseissä on vaihtelevan terävää kritiikkiä nykyistä presidenttiä kohtaan. Listaan useimmat otsikot ja joitain valotan hiukan enemmän:

Älä tottele ennakkoon
Tässä luvussa puhutaan ennakoivasta kuuliaisuudesta, mikä tarkoittaa sitä että kansalaiset antavat autoritaariselle hallitukselle vapaaehtoisesti, pakottamatta lisää valtaa. Näin tapahtui mm. 1938 Saksan kaapattua Itävallan: Itävallassa olevat natsit alkoivat ryöstellä juutalaisten koteja ja liikkeitä, jolloin tavalliset kansalaiset ja ei-natsit seurasivat perässä. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 ryhtyi SS omasta aloitteestaan toteuttamaan kansanmurhaa, vaikka sitä ei oltu käsketty. Se oli paljon enemmän kuin Hitler oli edes ajatellut.

Puolusta instituutioita
Snyder kehottaa ihmisiä valitsemaan omat instituutionsa ja puolustamaan niitä. Instituutiot auttavat meitä elämään ihmisiksi, sillä valtaapitävät voivat kaataa instituutiot kuten Saksan esimerkki osoittaa: Uusi natsijärjestys vakiinnutti asemansa vajaassa vuodessa. Vuoden 1931 lopussa Saksasta oli tullut yhden puolueen maa, jonka kaikki tärkeät instituutiot olivat antautuneet.

Varo yhden puolueen valtiota
Yhdysvalloissa elää kummallinen ajatus, että rahan lahjoittaminen poliittisiin kampanjoihin on sananvapautta. Se tarkoittaa, että hyvin rikkailla on paljon enemmän äänioikeutta kuin muilla kansalaisilla.

Kanna vastuusi maailmaa kohtaan
Tässä luvussa varoitetaan vihatunnuksista ja erilaisista rintamerkeistä, vaikka ne voivat tuntua harmittomilta: 1930- ja 1940-luvun Euroopassa jotkut ihmiset halusivat käyttää hakaristimerkkiä, mutta toisten oli pakko pitää rinnassa keltaista tähteä.

Muista ammattietiikka
Autoritaariset vallanpitäjät tarvitsevat kuuliaisia virkamiehiä, ja keskitysleirien johtajat etsivät liikemiehiä, joita halpa työvoima kiinnostaa. 

Varo puolisotilaallisia ryhmiä
SS oli aluksi lain ulkopuolella oleva organisaatio, sitten se muuttui organisaatioksi, joka oli lain yläpuolella ja lopulta organisaatioksi, joka tuhosi lain. Tässä Snyder puhuu myös nykyisen presidentin omista turvajoukoista, jotka poistivat hänen vaalitilaisuuksistaan eri mieltä olevat  henkilöt, joita presidentti kutsui jätöksiksi.

Harkitse tarkkaan, jos sinun on kannettava asetta
Tässä luvussa puhutaan järkyttävistä massateloituksista, joita myös ns. tavalliset poliisit suorittivat sekä Neuvostoliiton suuren terrorin että Natsi-Saksan aikana. Teloituksista ei kieltäydytty pääosin siksi, ettei haluttu erottua joukosta.

Kohtele kieltämme lempeästi
Olisi viisasta katsoa vähemmän televisiouutisia ja lukea enemmän sanomalehtiä ja kirjallisuutta. Kaksiulotteinen sähköinen uutistarjonta kyllästää aivomme fraaseillaan ja termeillään.

Usko totuuteen
Totuudella on neljä tapaa kuolla: 1) Sepitelmien ja valheiden esittäminen tosina (nykyinen presidentti harrastaa paljonkin) 2) Shamanistinen loitsinta eli toisto 3) Maaginen ajattelu eli estoton ristiriitaisuus ja 4) Vääristynyt usko.
Tässä esseessä Snyder höykyttää presidenttiä kovin sanoin ja monin esimerkein sekä selittää miten propagandarummutus esim. natseilla toimi.

Ota selvää
Johtaja joka ei pidä asioiden penkojista on potentiaalinen tyranni. (...) Hitlerin tavoin presidentti kutsui valheiksi tosiasioita, joista hän ei pitänyt, ja sanoi journalismia kampanjaksi häntä itseään vastaan.

Aja hyviä asioita
Ota oppia muiden maiden vertaisryhmistä
Kuulostele vaarallisia sanoja
Säilytä maltti kun tapahtuu mahdottomia

Ole isänmaan ystävä

Asian ydin ei ole siinä, että Venäjän ja Yhdysvaltojen pitäisi olla vihollisia. Asian ydin on siinä, että isänmaallisuuteen kuuluu palvella omaa maata.

Kirja on ohut ja nopealukuinen. Se ei ole syvä tieteellinen tutkimus, vaan sen tarkoitus on herättää tavallinen amerikkalainen ajattelemaan, suhtautumaan kriittisesti sosiaaliseen mediaan ja internetiin. Snyderilla on paljon kirjallisuusesimerkkejä: mm. Orwellin Vuonna 1984 ja Ray Bradburyn Fahrenheit 421. Hän puhuu myös Puolasta, Tsekkoslovakiasta sekä aikansa rohkeista & erottautuvista toisinajattelijoista kuten Vaclav Havelista, Hannah Arendtista ja Viktor Klempereristä. Esseet olivat mielenkiintoista luettavaa, vaikka Yhdysvaltoihin keskittyivätkin. Itse kukinhan me ihmettelemme tahoillamme ilmiötä nimeltä Trump.


Timothy Snyder
On Tyranny 2017
Tyranniasta
Suomentanut Matti Kinnunen
Siltala 2017
****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle

Trumpin tweettejä löytyy pilvin pimein netistä,
tässä yksi linkki - klik!
Kurkkasin Goodreadsiin saadakseni selville mitä amerikkalaiset ajattelevat tästä kirjasta. Tottakai mielipiteet jakautuivat selvästi riippuen siitä kannattaako lukija nykyistä presidenttiä vai ei.


2 kommenttia:

  1. En ehkä jaksaisi lukea tätä kirjaa, ainakaan kannesta kanteen, mutta kiinnostava kirja joka tapauksessa. Amerikkakeskeisyys on varmaan ärsyttävää luettavaa, mutta itse ajattelen, että väliin sellaisenkin tekstin lukeminen voi olla aika valaisevaa. Rapakon takana on kuitenkin paljon niitä amerikkakeskeisiä, joilla on ihan eri ajatusmaailma kuin meillä täällä Euroopassa. Ja heillä ja meillä on nyt sitten Trump päivittäisenä twiittailijana, ainakin toistaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli selvästi suunnattu kotimaahan, ns. nukkuvien herättelijäksi. En tunne riittävästi sikäläistä ajatusmaailmaa. Mutta juu, Trump twiittailee heille ja meille ja maailmalle nyt 34 %:n kannatuksella :) Kiinnostavaa toki seurata näitä ilmiöitä - vaikuttaahan ei voi.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.