Linda Olsson - Sisar talossani

Puolisisaruksilla Marialla ja Emmalla on kuuden vuoden ikäero. Viittäkymppiä lähestyvä Maria muutti pois kotoa jo 16-vuotiaana Emman ollessa vasta kymmenen. Myös aikuiselämässä yhteydenpito on ollut vähäistä, siskokset ovat etäisiä toisilleen. Kaikki lapsuuden tärkeät ihmiset ovat kuolleet: molempien isät, äiti sekä Amanda. Pari vuotta sitten äidin hautajaisissa Maria kutsui puolihuolimattomasti siskonsa kylään, ja nyt Emma on sitten tulossa. Lapsena Maria suorastaan vihasi Emmaa, tuota pientä takiaista joka tunki itsensä hänen ja Amandan väliin. Hän ei välittänyt Emmasta yhtään eikä koskaan, miksi siis nyt? Maria peruuttaisi kutsunsa jos voisi.

Maria asuu yksin isossa talossaan Cadaquézissa, tuossa ihanassa välimerellisessä kesäkaupungissa, jossa myös Milena Busquetsin Tämäkin menee ohi kirjan Blanca kokosi itseään. Meri tuoksuu, aurinko lämmittää ja hurmaavat kahvilat kutsuvat... Idylli on täydellinen, mutta onko sittenkään?

Olsson kuvaa japanilaisen kauniisti ja vähäeleisesti siskosten päiviä talossa. Välillä lähennytään, sitten taas etäännytään, löydetään yhteys joka katkeaa risahtaen kipeiden muistojen tulviessa mielen pinnalle. Puhdistava itku tulvii ja tuntuu hyvältä. Maria ja Emma ovat eläneet lapsuutensa saman itsekkään äidin tyttärinä, samassa talossa mutta kuitenkin erillään toistensa maailmoista. Nyt Cadaquézissa he hapuilevat lähemmäs toisiaan paljastaen pieniä palasia ajatuksistaan, tunteistaan ja aikuiselämästään. Molemmilla on myös tuoreita haavoja, joista he avautuvat toisilleen kuin pakon sanelemina. He löytävät jostain rohkeutta esiintyä paljaina toinen toisensa edessä, elämän kipeät muistot ja kipukohdat levitettyinä pöydälle.

Emma:
Sinä et ollut koskaan vähääkään kiinnostunut minusta. Suhtauduit minuun kuin taakkaan, joka oli sälytetty Amandan harteille. Ja josta toivoit hänen pääsevän eroon. (...) Sinä vain menet menojasi aina kun jokin menee eri tavalla kuin toivoisit. Mutta mikään ei ole täydellistä! Mikään ei ole virheetöntä. Toisinaan on tyytyminen siihen, mitä saa. Mutta sinä halusit aina kaiken! Ja odotit aivan liikaa. Kaikilta.

Maria:
Sinullako taakka? Sinun elämäsihän oli yhtä ruusuilla tanssimista! Olit kaunis, menestyvä ja rakastettu! Isäsi palvoi sinua! Niin ällöttävä kuin hän mielestäni olikin, näin kuitenkin selvästi, kuinka paljon hän sinua rakasti. Ja äidille olit se tytär, jota hän oli toivonut.

Tarvitaan monta yritystä ennenkuin he pystyvät puhumaan Amandan kuolemasta ja sen herättämästä syyllisyydestä, kummankin koko elämää varjostaneesta traumasta. Olsson osoittaa miten pettävää on se ajatus, että muka tiedämme mitä toinen ajattelee. Kun ei kohtaa toista eikä puhu avoimesti tunteistaan, luo itselleen todellisuuden jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.

Emma:
Olisin voinut puhua kanssasi aiemmin. Olisin voinut tulla luoksesi paljon aikaisemmin. Kirjoittaa sinulle. Yrittää antaa sinulle anteeksi. Ja itselleni. Mutta minä en tehnyt mitään. Suren sen ihmisen tähden, joka olisin voinut olla kaikki nämä vuodet, jos vain olisin yrittänyt.

Sisarusten kesken syntyy hauras ja nöyrä ymmärrys, pieni lämmin välittämisen liekki. He näkevät toisensa ensimmäistä kertaa ja löytyy anteeksiannon alku. Sisar talossani yllyttää rohkeuteen ja riskinottoon kehottaen kohtaamaan lähimmäisemme aidosti ja avoimesti. Riski on pelottava, mutta siitä voi seurata jotain suurta. Valitsin kirjan luettavakseni pitkälti Eevaliina Rusasen suunnitteleman huikean kauniin kannen vuoksi. Kirja on kuin koru. Sisältö on myös kuin koru, liikuttava, eleetön ja syvästi inhimillinen.

Kirjaan on tutustunut myös Leena Lumi

Linda Olsson

En syster i mitt hus 2016

Sisar talossani

Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2017

***

Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle.